Archive

Archive for the ‘Yleiset’ Category

Tauko hiljaisuuteen

July 18th, 2007

Muutosta, kesästä ja Soneran käsittämättömän pitkästä kuuden viikon toimitusajasta johtuen blogissa on ollut viime aikoina varsin hiljaista. Väylänä Internettiin on toiminut Saunalahden 3G yhteys ja on sanottava, että10 euroa kuussa ei kyllä ole ollenkaan paha hinta mobiilista Internet-yhteydestä. Yhteys on toiminut Nokian N70:n ja iBookin kanssa kuin se kuuluisa junan vessa ja vaikka nopeusennätyksiä ei olekkaan tehtailtu, on sähköpostit saanut luettua ja muutamat sivutkin selattua. Mutta toki 8 megainen yhteys tuntuu eri mukavalta taas näin vaihteeksi.

Edellisessä postauksessa pohtimani uuden wlan-tukiaseman hankkiminen ratkesi ainakin toistaiseksi, kun Soneran adsl-liittymän kylkiäisenä tuli yhdistetty adsl-modeemi ja wlan-tukiasema. Postitse toimitettun purkin valmistaja on Telewell ja malli on TW-EA510 versio 3. Käyttöönotto sujui vaivattomasti laittamalla vain johdot paikoilleen sekä tietysti laittamalla wlaniin WPA-salauksen päälle. Sen kummemmin en ole asetuksiin vielä ehtinyt tutustuakkaan.

Blogi päivittynee vielä loppukesän ajan säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta syksyn tullen koetan kirjoitella säännöllisemmin.

Mobiili, Verkko, Yleiset

Uusi tuleminen

May 18th, 2007

Etsitkö Irlanti-blogia? Ei hätää, kaikki on tallessa uudessa osoitteessa.

Tässä osoitteessa on sen sijaan tästä lähtien jotain ihan muuta. Puolisen vuotta sitten kun lopetin tuon Irlanti-blogin, muhi jo päässä ajatus uuden blogin aloittamisesta. Kiire ja toisaalta innostuksen puute kuitenkin lykkäsi aloittamista huhtikuulle, jolloin tuli ajankohtaiseksi uusia web-hotellin ja domainin sopimus. Ja jos kerran maksan web-hotellista, voisi sitä sitten hyödyntää tehokkaamminkin.

Blogia aloitettaessa pitäisi varmaankin pyrkiä määrittelemään blogin aihepiiri, joten koitan tässä vähän hahmottaa suuntaviivoja. Ajatuksena on kirjoittaa tietotekniikkaan, tietoliikenteeseen ja digitaaliseen mediaan liittyvistä asioista ja ilmiöistä. Aika näyttää, miten linjaus tulee elämään.

Web, Yleiset